Reissumiehet.fi – Matkalla maailmalla ja Suomessa

Aamupala ja kallista tuoremehua

Olimme ottaneet huonevaraukseen mukaan aamiaisen ja tietysti odotukset aamupalan suhteen olivat korkealla. Aamupalalla meidät pöytään ohjannut tarjoilija tarjosi kahvin lisäksi appelsiinimehua, joka maksoi pari dollaria lasilta. Tarjoilija meinasi unohtaa mainita asiasta ja tietysti vielä varmistimme saavamme sen huoneenlaskuun ja sanoimme huoneen numeron hänelle sekä hän vielä vahvisti sen. Tällä kahden lasillisen hinnalla oisi saanut pullollisen tuoremehua kaupasta ja emme tulisi enää pyytämään aamupalalla mehua.Kaikki aamupalavälineet olivat kertakäyttöastioita ja tuntui tuskaiselta sahata hieman kuivunutta pannukakkua onnettomalla muoviveitsellä. Kahvikupin lusikan virkaa hoiti ohut pilli ja kuppi oli paksua styroksia tms. Tarjolla oli Amerikkalaisen aamupalan perustarvikkeet, eli pekonia, munakokkelia, nakkeja, omelettia, vaaleaa leipää, leivonnaisia joka lähtöön ja muroja. Kaikki lisukkeet siirapista maitoon oli saatavilla pakattuina annospakkauksiin.Kahvin suhteen oli outoa, että parin hörpyn jälkeen tarjoilija tuli kyselemään, haluammeko lisää kahvia. Kahvi oli niin tulikuumaa, ettei sitä voinut hetkessä juoda ja emme yhtään ihmettele varoitustekstejä kuppien kyljissä. Kupin tyhjennyttyä ei tarjoilijaa näkynyt missään tarjoamassa lisää kahvia.Aamupalalta päästyämme huoneeseen alkoi puhelin soimaan ja vastatessa vastaanotto soitti kysyen, onko Antero puhelimessa. He soittivat, koska tarjoilija ei ollut alakerrassa aamupalalla saanut huoneen numeroa, jolta veloitettaisiin aamupalalla olleet lasilliset appelsiinimehua ja he vielä halusivat kerran varmistaa, onko asia ok.Key West

Key Westistä ja sinne johtavasta tiestä olimme lukeneet internetistä ja nähneet dokumentteja Discoverylta uuden tien rakennuksesta sekä hyvä ystävämme (kiitos Liisa-Maijalle) vinkkasi paikan varmasti kiinnostavan meitä. Key West oli hotellistamme noin kolmen tunnin ajomatkan päässä ja ajaminen aloitettiin aikaiseen aamulla.Matkalla Overseas Highwayta pitkin kohti saariryhmän kärkeä tuli nähtyä vanhaa tietä, jota oli luonnovoimat runnoneet ja myöhemmin kasvaneet liikennemäärät vaativat kokonaan uuden tien rakentamista. Pysähdyimme myös välillä ihailemaan maisemia ja jaloittelemaan.Lähestyessämme keskustaa pysähdyimme vierailijakeskuksessa hakemassa kartan ja ohjeistuksen, miten eteläisimmässä pisteessä olevalle kuvauspaikalle pääsisi sekä mihin auto kannattaa pysäköidä. Auton sai helposti pysäköityä kadunvarteen lähempänä paikkaa ja pysäköintimaksu hoidettiin kätevästi automaatilla luottokortilla.Paikasta tuli mieleen Caymansaaret talojen näytettyä hyvin samoilta ja muutoinkin alue oli erittäin hienon näköinen pienine taloineen. Päästyämme Southernmost Point -merkille, oli ihmisiä jonoksi ottamassa kuvia ja ystävällinen pariskunta halusi ottaa meistä kuvan, jotta molemmat pääsivät kuvaan.

Matkamuistomyymälä

Ennen merkille menoa kävimme tutustumassa melkein South St ja Duval St risteyksessä olleessa pienessä matkamuistomyymälässä (kts. sivun alaosassa olevaa karttaa), jossa oli ystävällinen vanhempi nainen myymälän hoitajana. Kauppa oli täynnä erilaisia paikkaan liittyviä jääkaappimagneetteja, hattuja, vaatteita ja myös muuta alueeseen liittyviä tuotteita. Päädyimme ostamaan hatut suojaamaan päätä ja niskaa sekä hauskoin tapahtuma oli Mikan etsiessä kummilapselle sopivaa paitaa. Emme tienneet paikallisten vaatekokojen sopivuuksista ja Mika kyseli myyjältä, mikä vaatekoko sopisi tietyn ikäiselle lapselle. Myymälässä oli sillä hetkellä paljon naisia asiakkaana ja myyjä hihkaisi ”nyt arvon naiset, joilla on lapsia, voisitteko auttaa lasten vaatekokojen suhteen nuoria herroja?”

Hetken päästä meillä oli laumallinen ystävällisiä naisia avustamassa vaatteiden kokojen suhteen ja mieluinen paita löytyi. Taas kerran ei voinut kuin hämmästellä sitä ystävällisyyttä ja avuliaisuutta, jota amerikkalaisissa on.

Merkiltä päästyämme lähdimme kävelemään pääkatujen Truman Ave ja Whitehead St suuntaan hakemaan sopivaa ruokapaikkaa. Vaihtoehtoja oli paljon ja samoin kahviloita sekä monissa paikoissa liehui sateenkaariliput Key Westin ollessa homoystävällinen paikka.

Kadunkulmassa sattui olemaan Denny’s, johon päädyimme ruokailemaan. Meitä palveli todella pirteä nuori tyttö, joka suorastaan pursui iloa ja energiaa. Annoksia pöytiin tuodessa hän saattoi hihkaista ”jei” ja monia muitakin hihkaisuja.

Ruokalistalta tuli valittua isot hampurilaisannokset ja jälkiruoaksi otimme ison jäätelöannoksen, jota ohi kulkenut nainen kommentoi ”mmm… yummy”. Jälleen ei jäänyt todellakaan nälkäiseksi ruokailun jälkeen ja tuntui, että halkeaa.

Ajelua takaisin Wallmartin ja huoltoaseman kautta

Pitkän ajomatkan takia lähdimme ajoissa ajelemaan hotellia kohti ja tällä kertaa Anteron oli aika hypätä Flexin rattiin ja Mika otti kuvausvastuun. Alkuun ajaminen tuntui oudolta ison auton ratissa, mutta äkkiä siihen tottui. Keskustassa tehtiin isoja katutöitä ja hyvien opasteiden avulla pääsi takaisin oikealle reitille.

Ilta alkoi jo hämärtämään ja vielä sattui yksi läheltä-piti tilanne pelikaanin pöllähdettyä keskelle tietä. Onneksi vauhtia ei ollut paljoa ja tämä isompi lintu osasi lähteä auton edestä, olisi ollut noloa soittaa kummeli-tyyliin autovuokraamoon ”pelikaanin lentäneen turbiinista läpi”. Koko pitkän tien sai ajella pelkästään vakionopeussäädin päällä ja ihaillen horisontissa näkyneitä isoja ukkospilviä sekä toisella puolella tietä näkynyttä komeaa auringonlaskua.

Ainoan jännityksen toi bensamittarin valuminen hälytysrajalle ja auton piipatessa kilometrien vähenevän. Onneksi navigaattorista löydettiin sopiva paikka pysähtymiselle ja oli taas aika verestää bensapumpun käyttöä. Yhdysvalloissa bensa-automaatti eroaa kotimaisista automaateista siten, että ensin syötetään kortti automaattiin, annetaan postinumero/zip-code (syystä jota emme tiedä), PIN-koodi, valitaan haluttu bensanlaatu mittarin napeista ja vasta tämän jälkeen nostetaan pistooli. Pistoolin noston jälkeen nostetaan vielä mittarissa olevasta kahvan kolosta vipu ylös ja tämän jälkeen pystyy tankkaamaan. Autojen tankkien ollessa isoja, toimii mittarin kahvassa oleva lukko, joka on suomalaisista mittarien pistooleista otettu pois, eli ei tarvitse itse roikkua pistoolissa tankatessa.

Vinkki: Helpoimmalla pääset tankatessa ajamalla auton mittarille ja käymällä sisällä kertomassa haluavasi tankata. Tällöin jätät joko rahallisen pantin tai luottokorttisi tiskille ja pääset tankkaamaan. Jostain syystä mittarit eivät tuntuneet hyväksyvän suomalaista luottokorttia ja näin säästyt ylimääräiseltä vaivalta, kun kortti ei toimikkaan suoraan automaatilla.

Päätimme hakea iltapala-tarvikkeita matkanvarrella olleesta Wallmartista ja jälleen kerran saimme odottaa kassalla yli puolituntia muutamien tavaroiden kanssa. Edellä kulkeneen ison ihmisen ostoksia katsoessa ei voinut kuin hämmästellä. Hänellä oli koko ostoskärry täynnä mikroaterioita, kirnuvoilla valmistettuja vohveleita, limsaa, karkkia, tölkissä olevia makkaroita yms. ja ympärillä touhunneet teini-ikäiset lapset tunkivat lisää karkkia liukuhihnalle. Näitä ostoksia sitten kassatyöntekijä työnsi pieniin muovikasseihin pienen tovin ennen maksua.

Olimme hotellilla noin 22 aikoihin ja oli taas pitkän hikisen päivän jälkeen suuri nautinto päästä suihkuun ja kirjoitella kuulumisia nettiin.

Kuvia päivästä (klikkaamalla kuvaa saat isomman kuvan)